Aihearkisto: Palokassa tapahtuu

Palokan 23. kulttuuripäivien ohjelma kokonaisuudessaan

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, ellei muuta mainita

Taidenäyttelyt

1 – 24.11.2023
Galleria Palkki, Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
VII Juuret Palokassa, Enni Pölösen muistonäyttely
Enni Pölösen (24.8.1925-31.10.2022) koti oli Jyväskylän maalaiskunnan pohjoisosassa Tikkamannilan, Puuppolan ja Palokan rajamailla. Taiteen harrastaminen alkoi Varkaudessa, jonne perhe oli muuttanut puolison työn vuoksi, josta he palasivat Ennin kotitilalle 1960. Vakavampi taiteentekeminen alkoi 1975, jolloin Enni jäi eläkkeelle ja tilan navetta muuttui ateljeeksi. Pihapiiri ja koti täyttyivät taitteesta. Vuosien varrella Enni Pölösen opettajina toimivat useat kuvanveistäjät, ja Enniä luonnehtia kuvanveistäjäksi sanan täydessä merkityksessä. Muoto oli Ennin sormissa.
Avoinna kirjaston palveluaikoina ma – to 12.00–19.00, pe 12.00–17.00
Järj. Palokka-Seura ry, valokuvaaja Johanna Sell ja Jyväskylän kansalaisopisto

14.- 17.11.2023
Palokan Nuorkkari, Raivaajantie 1
Mitä on kulttuuri?
Nuoret esittävät omia näkökulmiaan ja visioitaan siitä, mitä heidän mielestään kulttuuri on. Näyttely avoinna nuorisotilan kohderyhmälle ja tilaa vuokraaville toimijoille Nuorkkarin aukioloaikojen puitteissa.
Järj. Palokan yhtenäiskoulu ja Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut


Maanantai 6.11.2023 klo 17.30–19.00
Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
Kulttuuripäivien etkot: Mitä sinun pitää tietää kyberturvallisuudesta?
Työelämäprofessori, tohtori, eversti evp. Martti Lehto alustaa kybermaailman uhkista ja haavoittuvuuksista. Näkökulmana on se kuinka meidän tulisi toteuttaa henkilökohtaista kybersuojautumista. Lopuksi pohditaan myös kulttuuripalvelujen ja kyberturvallisuuden suhdetta.
Luento striimataan suorana, mutta sen voi katsoa myöhemmin myös tallentetena.
Suoraan lähetykseen pääset klikkaamalla tästä
Järj. Jyvässeudun videokuvaajat Monitori, Palokan aluekirjasto ja Palokka-Seura ry

Torstai 9.11.2023 klo 17.30–19.00
Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
Palokan 23. kulttuuripäivien avajaiset
Tervehdyssanat Palokka-Seura
Avaus Kimmo Suortamo, kulttuuriasiantuntija Keski-Suomen liitto
Musiikkia Ilkka Kauppi ja Mikko Oinonen
Kulttuurin kulmakivi -palkinto Palokka-lehti
Vuoden palokkalainen -julkistus Lions Palokka.
Juuret Palokassa -näyttelyn esittely Varpu Mäkelä ja Johanna Sell.
Järj. Palokka-Seura ry, Lions Palokka ja Palokka-lehti


Perjantai 10.11.2023 klo 16.00–18.00
Palokan kirkon harrastetila, Rovastintie 8
Pelikahvila viides- ja kuudesluokkalaisille, karaokea
Järj. Jyväskylän seurakunta, Palokan lähikirkko

Perjantai 10.11.2023 klo 17.00–22.00
Palokan Nuorkkari, Raivaajantie 1
Disco-Iltakahvila
Kohderyhmä 7 lk-17 v. nuoriso
Järj. Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut, Palokka

Perjantai 10.11.2023 klo 18.00–22.00
Palokan kirkon harrastetila, Rovastintie 8
Nuorten iltakahvila, karaokea
Järj. Jyväskylän seurakunta, Palokan lähikirkko


Lauantai 11.11.2023 klo 10.30–11.30
Keski-Palokan koulu, Saarijärventie 56
Perheliikuntaa koko perheelle
Tervetuloa liikkumaan ja temppuilemaan koko perheen voimin!
Järj. Palokan Ilo

Lauantai 11.11.2023 klo 15.00–17.00
Palokan Pelimannitalo, Saarijärventie 71
Jyväskylän Kansanmusiikkiyhdistyksen 50-vuotiskonsertti
Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistys eli KaMu viettää 50-vuotispäiväänsä Pelimannitalolla. Tilaisuudessa voi nauttia kamulaisten musisoinnista ja lavalle nousee ainakin kymmenen kokoonpanoa. Luvassa myös juhlapuheita ja kakkukahvit, ihan niin kuin syntymäpäivillä kuuluukin.
Järj. Jyväskylän Kansanmusiikkiyhdistys ry

Sunnuntai 12.11.2023 klo 10.00
Palokan kirkko, Rovastintie 8
Isänpäivän kansanmusiikkimessu
Teija Laine, Antti Hiltunen, Sini Viitala ja Kuokkalan pelimannit Erkki Hiekkavirran johdolla
Järj. Jyväskylän seurakunta, Palokan lähikirkko


Maanantai 13.11.2023 klo 16.30
Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
Country- ja Catalan rivitanssia
Rebel Boots ry on Jyväskylässä vuonna 2018 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on etenkin Country- ja Catalan tyylisen rivitanssin edistäminen ja tunnetuksi tuominen Suomessa.
Järj. Rebel Boots ry

Maanantai 13.11.2023 klo 17.30–19.00
Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
Esikoiskirjailija Iiris Leimu ja sanataiteen ohjaaja Lily Laine: Kuinka lukija hurmataan?
Palokkalainen esikoiskirjailija Iiris Leimu kertoo kirjastaan ”Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia”, mukana keskustelemassa Lily Laine Keski-Suomen sanataideyhdistyksestä.
Järj. Jyväskylän kaupunki, Palokan aluekirjasto


Tiistai 14.11.2023 klo 14.00–15.00
Palokan kirkko, Rovastintie 8
Konsertti – Samu Saarinen
Järj. Jyväskylän seurakunta, Palokan lähikirkko

Tiistai 14.11.2023 klo 15.00–16.00
Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
Harmonikan sävelin
Jyväskylän kansalaisopiston harmonikkaopiskelijat esiintyvät opettaja Silja Makkosen johdolla
Järj. Jyväskylän kansalaisopisto

Tiistai 14.11.2023 klo 17.30–19.00
Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
Palokka 2040 – Millaisen Palokan me haluamme?
Palokka-Seuran visiotyön esittely, työryhmän puheenjohtaja Markku Paananen.
Koti asuinympäristöineen lienee jokaiselle se elämän tärkein paikka. Ei ole samantekevää, millaiseksi asuinympäristö kehittyy ja keiden tavoitteiden ja ehtojen mukaisesti kehittämistä tehdään.
Järj. Palokka-Seura ry

Tiistai 14.11.2023 klo 17.30
Palokan kirkko, Rovastintie 8
Jeesuksen matkassa – draamaseikkailu perheille
Järj. Jyväskylän seurakunta, Palokan lähikirkko


Keskiviikko 15.11.2023 klo17.00–19.00
Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
Suoraan Kaliforniasta: Tuomas Mäkisen The Recovering Materialist -kirjan julkaisutilaisuus
Erityisvieraana palokkalais-helsinkiläinen spoken word-yhtye Nykypost.
Järj. Jyväskylän kaupunki, Palokan aluekirjasto


Torstai 16.11.2023 klo 17.00–19.00
Palokan aluekirjasto, Koivutie 5
Syvän taivaan tähtikuvaus: vieraana Tero “Kaukoputkimies” Hiekkalinna
Miksi kaukoputkia tarvitaan ja miten ne toimivat? Syvän taivaan kuvaaminen: mitä tarvitaan ja miten se tapahtuu?
Järj. Jyväskylän kaupunki, Palokan aluekirjasto

Torstai 16.11.2023 klo 19.00
Palokan kirkko, Rovastintie 8
Sielunmaisema –konsertti
Pasi Kaunisto, Lasse Hirvi, Heikki Tynkkynen
Käsiohjelma 20 €, käteismaksu
Järj. Palokka-Seura ry ja Jyväskylän seurakunta, Palokan lähikirkko

Torstai 16.11.2023 klo 19.00
Palokan yhtenäiskoulun ruokasali, Koivutie 5
Uutta energiaa
Jyväskylän Puhallinorkesterin konsertti
Kapellimestarina Pavel Kulishkin
Ohjelmassa on tutuksi tullutta viihdemusiikkia eri vuosikymmeniltä, mm. kappaleet Come back to Sorrento, Dark eyes, El choco ja Concerto D’Amore.
Käsiohjelma 10e
Järj. Jyväskylän kansalaisopisto


Perjantai 17.11.2023 klo 19.00
Palokan yhtenäiskoulun ruokasali, Koivutie 5
Virvatulella-konsertti
Puhallinorkesteri Aalto esiintyy johtajanaan Rita Varonen
Virvatulten alta voi tarujen mukaan löytää aarteita. Tule kuulemaan millaisia musiikillisia aarteita Virvatuli -konsertti paljastaa piiloistaan. Kun hivutetaan aarrekätköä raolleen, sisältä paljuu suomalaisia musiikkiaarteita mm. Jyrki Koskiselta, Liisa Lippaalta ja Antti Nissilältä.
Konsertissa solistina toimii Zhanna Tsvila
Käsiohjelma 10 €, opiskelija 5 €. Maksu on vapaaehtoinen ja sillä voi tukea orkesterin toimintaa
Järj. Jyväskylän kansalaisopisto

Lauantai 18.11.2023 klo 10.30–11.30
Keski-Palokan koulu, Saarijärventie 56
Perheliikuntaa koko perheelle
Tervetuloa liikkumaan ja temppuilemaan koko perheen voimin!
Järj. Palokan Ilo ry

Sunnuntai 19.11.2023 klo 15.00–17.00
Palokan Pelimannitalo, Saarijärventie 71
Kvartti 20-vuotiskonsertti
Kvartti on vuonna 2003 perustettu jyväskyläläinen kansanmusiikkiyhtye, joka harjoittelee Palokan Pelimannitalolla. Yhtye täyttää 20 vuotta ja juhlii sitä konsertilla, jonka ohjelmisto koostuu parhaista paloista vuosien varrelta. Ohjelmassa on suomalaista, erityisesti keskisuomalaista kansanmusiikkia, pelimannien sävellyksiä ja Kvartin oman valssin ensiesitys.
Liput 15 euroa, sisältää kahvitarjoilun
Järj. Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistys

Lisätiedot: Palokka-Seura ry, Vesa Välilä, p. 045 679 8478

Meidän Palokka -luennot viikolla 13 Palokan kirjastossa

”Meidän Palokka – Palokan luonnosta” tiistaina 28.3. klo 17:30
Markku Tossavainen kertoo kuvien kera Palokan luonnosta mielenkiintoisia asioita, joita emme ehkä tiedä, ole huomanneet tai emme vaan ole kiinnittäneet huomiota. Markku on Palokan luonnon asiantuntija. Hän on opettanut melkein kaikissa Palokan kouluissa luonnontieteitä ja kuljettanut oppilaita ja aikuisia ympäri mäkiä ja metsiä.

”Meidän Palokka – Palokka ennen ja nyt” keskiviikkona 29.3. klo 17:30
Vesa Välilä, Jääkaudesta aloitetaan, mutta katsotaan mihin asti ennätetään. Vesa on vaan Palokan menneisyyteen jämähtänyt paljasjalkainen palokkalainen, joka on sukunsa esipolvia etsiessä törmännyt Palokan historiaan ja nykyäivään.

”Meidän Palokka – Palokka 2040, Palokka-Seuran visiotyö tänään”, torstaina 30.3. klo 17:30
Markku Paananen. Markkukin on paljasjalkainen palokkalainen Alvajärven penkalta. Hän luotsaa maalia kohti Palokka-Seuran hallituksen vuonna 2019 aloittaman Palokka 2040 -visiohanketta. Tavoiteenamme on saattaa työ valmiiksi marraskuun Palokan kulttuuripäiville. Nyt kurkistetaan mitä on tehty ja missä mennään.

Helmikuun aikana haettiin lähialueiden toimijoita, asukkaita ja yhteisöjä järjestämään maksutta maaliskuun viimeisellä viikolla kirjaston tiloihin esim. lähidemokratiaa, asukkaiden yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta edistäviä tilaisuuksia. Poliittisia toimijoita ei vaalien vuoksi huomioitu tässä haussa.

Demokratian tilat -kokeilussa pilottikirjastoina toimivat Palokan kirjasto ja Tampereelta Hervannan kirjasto. Kokeilu on osa Jyväskylän ja Tampereen yhteistä Kansanvallan uljas linnake -hanketta. Hankkeen tarkoitus on kehittää kirjastojen demokratiatyötä.

Palokan asukaslähtöinen kehittäminen – projektin esittely tiistaina 10.5.22 klo 14.30 – 16.00 Palokan aluekirjastossa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat laatineet ja visioineet talven ja kevään aikana Responsible Business Concepts –Palokan asukaslähtöinen kehittäminen kurssilla Palokan kehittämiseksi erilaisia suunnitelmia. Kurssin tuotteet esitellään tilaisuudessa.

Aiemmin toteutetulla Inno-Flash kurssilla luotiin 12 erilaista ideaa Palokan kehittämiseen. Aiempien hankkeiden tuotoksista pyritään saamaan näyttely 10.5. alkaen toukokuun ajaksi kirjaston Galleria Palkkiin

Palokan asuinalueilta to 18.11. 2021 klo 18.00-19.30

Asuinalueillat ovat asukkaiden, kaupungin työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteisiä keskusteluhetkiä, joissa aiheina ovat paikalliset asiat. Tämän syksyn Asukasillassa torstaina 18.11. klo 18.00-19.30 keskustellaan Palokan ajankohtaisista asioista ja alueen asukkaiden mieltä askarruttavista kysymyksistä. 

Palokan iltaa on suunniteltu yhdessä Palokka Seura ry:n kanssa. Teemoiksi ovat tällä kertaa nousseet Kylä Osku-hanke ja keskusta-alueen kaavoitus. Osallistujat voivat nostaa keskusteluun myös muita ajankohtaisia asioita. Asukastilaisuudessa käydään läpi myös edellisellä kerralla esillä olleita kärkiteemoja. Kaksi vuotta sitten Palokassa käsiteltiin muun muassa alueen keskustan kaavoitusta ja kevyenliikenteen väylien turvallisuutta . Keskustelun pohjaksi voi tutustua edellisten iltakahvien muistioon sekä vastausosioon, jotka löytyvät tämän sivun alaosasta.

Alustukset virittävät osallistujat keskustelemaan

– Kylä-OSKU -hankkeessa tutkitaan osallistavan kulttuurisuunnittelun mahdollisuuksia yhdyskuntasuunnittelussa ja paikallisyhteisöjen aktivoinnissa. Tutkimuksessa tarkastellaan paikallisuuden ja kylähengen rakentumista kahden taajaman alueella, Jyväskylän Palokassa ja Äänekosken Sumiaisissa, kertoo dosentti Eerika Koskinen- Koivisto Jyväskylän Yliopistolta Kylä-OSKU -hankkeesta. Hankkeessa toteutettiin verkkokysely Palokan asukkaiden suhteesta lähiympäristöönsä, jossa tiedusteltiin muun muassa asukkaiden ajatuksia alueen kehittämisestä. Kysely ja keskustelut asukkaiden kanssa ovat tuoneet esille sekä yksittäisiä kehityskohteita että tarpeen hahmotella yhteistä visiota Palokan tulevaisuudesta.

– Palokan keskusta-alueelle on laadittu kehittämissuunnitelma talven 2019-2020 aikana. Keskusta elää murrosvaihetta ja kehittämissuunnitelman tavoitteet ohjaavat alueen maankäyttöä lähivuosina tai myöhemminkin alkavissa hankkeissa, toteaa arkkitehti Mari Raekallio Jyväskylän kaupungin asemakaavoituksesta. Illan aikana kerrotaan lyhyesti vireillä olevista asemakaavahankkeista ja niiden sijainneista.

Tilaisuus toteutetaan etäyhteyksillä. Lisäksi järjestetään Palokan yhtenäiskoululla (Koivutie 5 )“kisakatsomo”, mikäli osallistuminen tilaisuuteen ei ole mahdollista etäyhteydellä.

Ilmoittautuminen Palokan asuinalueiltaan.

Tule mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan oman asuinalueesi kehittämiseen!

Palokan Kotikulmaan kuuluvat:

Itäiset asuinalueet: Ritoniemi, Ritopohja, Ritoniitty, Heinämäki, Pappilanrinne, Pappilanvuori, Jokela, Piilola, Ollila, Heikkilä ja Hiekkapohja
Läntiset asuinalueet: Rippalanmäki, Korppumäki, Nuutti, Mannisenmäki, Haukkamäki, Eerola, Kirri, Lintukangas, Saarenmaa

Puuppolan asuinalueilta on keväällä 2022. Puuppolan Kotikulmiin kuuluvat Puuppola, Vertaala ja  Matinmäki.