Pyöräbaanaa jatketaan Palokassa

Ritopohjantien pyöräbaanan rakentamistyöt alkavat välillä Heinäojantie – Pelkosentie maanantaina 11.5.

Pyöräilijät

Tältä osuudelta jalankulku ja pyöräily siirretään töiden ajaksi asuntokaduille ja niiden välisille kevyen liikenteen reiteille. Pyöräbaanan rakentamistyöt jatkuvat kokonaisuudessaan Palokan Koivutielle asti kesän ja syksyn aikana.

Ritopohjantien eteläpuolella työnaikainen kevyen liikenteen kiertotie kulkee kaduilla Revontie, Saikkosentie ja Pohjanniementie. Ritopohjantien pohjoispuolella kevyen liikenteen kulku tapahtuu tämän osuuden rakentamisen ajan Pärnäsentien kautta. Järjestely kestää kesäkuun alkupuolelle saakka. Väliaikaiset reitit on piirretty alla olevaan karttaan sinisellä.

Ritopohjantien väliaikaiset liikennejärjestelyt kartalla

Uutta baanaa lähes kaksi kilometriä

Leveämpää pyöräbaanaa ja jalkakäytävää rakennetaan tänä vuonna välille Heinäojantie-Koivutie yhteensä noin 1,7 kilometriä. Pohjoisbaanaksi kutsuttu väylä parantaa sekä jalankulun että pyöräilyn turvallisuutta.

Lisäksi Hankkeessa tehdään jalankulun turvallisuutta parantavia muutoksia Ritopohjantien suojateiden ja linja-autopysäkkien kohdilla. Osa linja-autopysäkeistä saa polkupyöräliityntäpysäkit, jolloin kulkija voi jättää pyöränsä pysäkille parkkiin ja jatkaa matkaa Linkillä.

Työt tehdään vaiheistettuina

Kerralla avoimena oleva työmaa-alue pidetään pienenä ja siten myös työmaasta aiheutuva haitta vähäisempänä. Työmaan kohdalla jalankulkijat ja pyöräilijät joutuvat käyttämään kiertoreittejä turvallisuussyistä.
 

– Pilotoimme haittaa aiheuttavan työmaa-alueen koon minimoimista. Vaiheistamisen avulla haittaa aiheuttava osuus on pienempi ja työn kesto kyseisellä työalueella lyhyempi. Esimerkiksi tämä nyt ensimmäisenä rakenteille tuleva osuus on pituudeltaan noin 400 metriä, kertoo rakennuttajainsinööri Erja Mutanen

Hanke valmistuu viimeistään marraskuussa.

Hankkeen toteuttaa Jyväskylän kaupunki pääurakoitsijanaan Tallqvist Infra Oy.