Vuosikokous siirtyy myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.
Yleisöluento 27.3. kirjastolla siirtyy myöhempään ajankohtaan
Palokan kevät 2020 tapahtuma on peruttu
Yleisöluento XX.X.2020 klo XX:XX Palokan aluekirjastolla
kunhan virus hellittää!!!
Arkeologi Teemu Tiainen kertoo vuosina 2018-19 Jyväskylän Kirrissä tehtyjen arkeologisten tutkimusten tuloksista. Paikalta kaivettiin muun muassa varhaiskeskiaikaan ajoittuvien hiilihautojen ja raudansulatusuunin jäännöksiä.
********** ********** ********** **********
Susi juoksi suota myöten, karhu kangasta samosi; suo liikkui suen jälessä, kangas karhun kämmenissä, siihen nousi rautaruoste ja kasvoi teräsranko suen sorkkien sijoille, karhun kannan kaivamille.
Syntyi Seppo Ilmarinen, sekä syntyi jotta kasvoi. Se syntyi sysimäellä, kasvoi hiilikankahalla vaskinen vasara käessä, pihet pikkuiset piossa. (ote Kalevalan yhdeksännestä runosta)
********** ********** ********** **********
Palokan kirjoitettu asutushistoria alkaa 1500-luvulta. Palokassa on oltu ja asuttu kuitenkin jo pitkään ennen kirjoitettua historiallista aikaa. Siitä ovat todisteena alueelta 1900-luvulla löytyneet kivikautiset löydökset.
Viimeaikaiset tutkimukset ja löydökset sekä niistä tehdyt ajoitukset tuovat uutta tietoa Palokan myöhäisrautakautiseen ja varhaiseen keskiajan asutushistoriaan. Aikaan jolloin Ruotsin itämaahan tehtiin ristiretkiä ja Turun linnan rakentaminen oli ajankohtaista ja alkamassa.
Taustoitusta luennolle tästä! Tarkempaa uutta tietoa KIrrin kaivauksista Palokka-Seuran yleisöluennolla Palokan aluekirjastolla. Tervetuloa.